Vietettiin lauantaipäviää Vienon kanssa duunarina jälkikisoissa. Ihminen hallinnoi tottiskentän laidalla kioskia ja Vieno muuten vaan tutustui kisatunnelmaan. Kisana oli Kuopion palvelus- ja seurakoirien järjestämä palveluskoirien 3 luokan jälkikisa. Lauantaina 10 koirakkoa kisasi tottiksessa ja esineruudussa. Varsinaisen jälkiosuuden vuoro on sitten sunnuntaina. Oli tosi mielenkiintoista ja opettavaista nähdä noin pitkällä olevien koirakoiden toimintaa. Aloittelijalle oli kannustaa huomata, että huipuillekin sattuu onnistumisten lisäksi epäonnistumisia.

Tottis:
Kymmenestä kuusi pääsi jatkoon, eli sai tottisosuudesta vähintään 70% maksimipisteistä. Osioita kisassa on paljon ja varsinkin seuraamisosuudet pitkääkin pitempiä. Vaikein osuus koirille näytti olevan sauraaminen ja liikkeestä istuminen. Seuraamisesta tuomari huomautti lähes kaikkia koirakkoja, yleensä liian väljästä tai jätättävästä, mutta oli siellä yksi koira, jonka seuraaminen oli liiankin tiivistä. Paikallaanmakuut onnistuivat parhaiten. Muutama ohjaaja komapastui jännittämiseen niin, että unohti sääntökirjan ohjeet ja pisteet putosivat sen takia. Kisassa sattui myös harvinainen ja harmittava aggressiivisuustapaus. Kun viimeinen pari oli ilmoittautunut tuomarille ja sai luvan siirtyä suorituspaikoille, uroskoira hyökkäsi yllättäen parinaan kisaavan nartun päälle. Uroksen kisa loppui siihen. Tosi ikävä juttu kaikille osapuolille. Narttu kyllä jatkoi suoritusta pienen tauon jälkeen, mutta ikävä tapahtuma valitettavasti näkyi sen suorituksessa.

Esineruutu:
Tottiksen jälkeen oli esineruudun vuoro. Metsässä ei tuullut yhtään, joten ruutu oli varsin haastava. Yksikään koira ei poiminut kaikkia kolmea esinettä maastosta, puolet löysi yhden ja puolet kaksi. Kuitenkin kaikki esineet tulivat löydetyksi. Monelle koiralle oli vaikeinta edetä ruudussa takarajalle saakka ja sen takia takakulmissa olleet esineet olivat vaikeimmat löytää.

Ei Vienon sentään koko päivää tarvinnut autossa istua. Aamulla tehtiin jälki vanhenemaan ja päivällä käyskentelylenkkejä. Vieno oksenteli päivän mittaan useampaan otteeseen. Arveltiin edellisen illan aterian, possun selkärangan pätkän menneen liian vauhdikkaasti kurkusta alas huonolla pureskelulla ja nyt aiheuttavan pientä vatsanväännettä. Iltapäivällä ajettiin 6,5 tuntia vanhentunut jälki. Jäljen nostossa oli hankaluutta, se ei onnistunut vielä ensimmäisellä ikä toisellakaan yrittämällä, mutta kolmas kerta toden sanoi. Kulmat ja esineet löytyivät mallikkaasti, tahti oli kyllä varsin verkkainen, eivätkä palkintoherkut ihmisen suureksi ihmeeksi maistuneet Vienolle ollenkaan. Sitkeä sissi, koska Vieno oli silloin jo ilmiselvästi tosi huonovintinen. Teki vaan työnsä kun ihminen kerran käski.

Kotiin palattua oksentelu vaan jatkui ja Vieno alkoi väsähtää eikä ruoka maistunut vieläkään. Ihminen alkoi huolestua, koska edellisellä kerralla samantyyppisen syömättömyyden ja vetämättömyyden aiheuttajana oli kohtutulehdus. Kun vielä potilaalla oli kuumetta ja perämään nuoleminen lisääntyi, konsultoitiin ensin Hilman emäntää, työkseen sairaiden eläinten parissa työskentelevää ja sitten otettiin yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin, joka otti  Vienon samantien  vastaan. Onneksi ultrassa ei näkynyt mitään kohtutulehdukseen viittaavaa, joten diagnoosina vatsatautiepäily. Vieno oli eläinlääkärillä kuuliaisen potilaan perikuva. Se otti rauhallisen luottavaisena vastaan kaikki kummalliset ja ikävät toimenpiteet: karvojen ajelu, hankalassa asennossa selällään makaaminen pöydällä, uusien välineiden takia perin hitaasti sujuva ultraus, verikoe, lääkepiikit ja nesteytys lukuisin pistoin niskanahan alle. Sairauslomaa tuli reilu viikko ja lääkkeitä useampaa sorttia kotona syötäväksi. Hiukan vointi on seuraavana aamuna parani ja Vieno jaksoi jo syödä pari ruokalusikallista tonnikalaa. Syömättömyys on Vienolla tosi poikkeuksellista, ruokaa ei yleensä tarjolla edes tarpeeksi saati sitten liikaa.


Potilaan aika kuluu parhaiten köllötellen ja paikkaa vaihdellen.


Kovat alustat näyttävät olevan mukavimpia oleilupaikkoja.