Vierailtiin Vienon kanssa Keski-Suomen bouvier-tapaamisessa. Vieno oli toiseksi nuorin osallistuja. 16-viikkoinen nuori herra oli se kaikkein nuorin. Aikuisia koiria oli (jälkikäteen muisteltuna) 9, joista bouvireja 7.  Mukana oli Vienon sukua enemmältikin, isä, täti ja kaksi serkkuakin. Päivän aikana seurasimme jännityksellä tekstiviestitiedotuksia uuden bouvier-pentueen syntyhetkiltä. Viimeisinmmän viestin mukaan syntyneitä oli 2+2. Onnea pentueelle! Vienoa vähän jänskätti isojen koirien haukku, sen sijaan uusia ihmisiä oli mukava tavata. Kaksi nuorta neitoa olivat erityisesti Vienon mieleen mukavina leikkikavereina. Valokuvat päivän tapaamisesta jäivät ottamatta kameran (ja palkkionamien) unohduttua keittiön pöydälle. Harmi.

Metsässä tehtiin hakua, jälkeä ja esineruutua sekä kentällä tottista ja näyttelyharjoituksia. Tulipa opittua valtavat määrät uutta asiaa jokaisesta em. lajista. Jana ja esineruutukin tulivat tutuksi. Vienolle tehtiin hakuharjoituksia. Uudet ihmiset ja paikka olivat sen verran jännittäviä, että äiskän taustatukea tarvittiin maalimiehen luo menossa. Hakuilmaisun Vienolle sopiva tapakin ratkesi konkari-Sirpan vinkkejä kuunnellessa. Varautuneelle koiralle (kuten bouvier) rullailmaisu on helpompi tapa. Koiran ei nimittäin tarvitse sitten väkisin yrittää pysytellä pitkää aikaa vieraan maalimiehen luona ja stressata siinä ylimääräistä. Saimme myös kasan näyttelyvinkkejä ja trimmaajakin löytyi.  Ruokahuolto toimi päivän ajan siihen malliin, että ainakaan ihmisosallistujat eivät ehtineet nähdä vielaustakaan nälästä. Kiitokset Eija-kokille!  Olipa tosi antoisa päivä. :) Kiitokset myös kaikille muille mukana olleille, tavataan syksymmällä Kuopiossa!