Vietettiin Vienon kanssa viikonloppu jälkileirillä. Iloksemme tulimme valituksi tositoimiin. Kylläpä tuli tarpeeseen!

Matkustukseen saimme käyttää olosuhteiden pakosta pakettiautoa. Vieno matkusti ensimmäistä kertaa elämässään etupenkillä ja lokoisasti sujui kuten kuvasta näkyy. Ja huom. turvavyövaljaat. Ei sitä sentää ihan irtoimenaan heiluttu.


Odotteluajat kuluivat rattoisasti tavaratilassa.

Jälki nro. 1. Metsässä, pituus n. 300 m. 4 esinettä, vanhentumisaika 2 tuntia.
Ihminen oli unohtanut jälkimerkit kotiin. Onneksi lainaaja löytyi. Jäljen alku sen sijaan ei tahtonut löytyä. Vieno pyöri ja hyöri. Kulmat menivät sinne päin 2-5 metriä sivussa. Esineistä löytyi 2, koskapa Vieno oli keskimäärin monen metrin päässä varsinaiselta jäljen linjalta. Kouluttaja kommentoi Vieno merkkaavan kaikki puissa olevat pyykkipoikamerkit ja etsivän niiden kohdlta esinettä. Fiksu tyttö, sitenhän ne esineet olikin merkattu. Koko homma ei Vienoa ihan kamalasti kiinnostanut, mutta pitihän sitä edes yrittää esittää vähän kiinnostunutta ihmisen mieliksi.
Kokonaisarvio: "Ei kai tämä viime syksynä ollut näin hankalaa?"

Jälki nro. 2. Makkarajälki pellolla, pituus 20 m, yksi kulma, vanhentumisaika 30 min. Jälkeä tehdessä ihminen tiputteli makkaroita eeensä ja tallasi sitten päälle (olisi kuulema ollut ergonomisesti hankalampaa asetella taaksensa) sillä seurauksella, että sipuliteemakkara (lähikaupan halvin laatu, Vieno kun ei ole erityisen laatukriittinen makkaroiden suteen) mössääntyi kenkien pohjaan paksuksi ruohomakkaraseokseksi, joka jossain kymmenen metrin kohdalla irtosi lettuna. Josta seurasi se, että koska ihminen ei ollut tullut merkanneeksi jäljen alkua, koska siihen piti jäädä näkyvä makkaravana, jäljen alku oli enempi vähempi epäselvää touhotusta. Ihminen ohjasi lopulta kädellä oikeaan linjaan ja kouluttaja esti pakitukset ja pyörähtelyt. Kun Vieno viimein pääsi jäljen makuun, se pääsi siihen kirjaimellisesti, mutustellen aikansa ruohomakkaralettua. Jokunen metri lopusta meni jo kuitenkin hyvin, kulmakin.
Kokonaisarvio: "no, olihan se sinnepäin" (paitsi ihmisen toiminta, joka oli tosiaankin jonnekin päin....)


Kato nyt, siinä niitä makkaroita on. (Kuva Eeva Rauha)


Ruokatauko, täällä on älyttömän isoja makkarapihvejä! (kuva Eeva Rauha)


Huh, päästiinpäs loppuun. (kuva Eeva Rauha)


Kouluttajan kommentteja kuuntelemassa. Positiivinen tyyppi, kehui homman sujuneen. Siis ne viimeiset  metrit. Ehdotti kyllä myös jäljen merkkausta ja pienempiä suupaloja kuin makkaraletut....
(Kuva Eeva Rauha)

Jälki nro. 3. Metsässä, pituus 150 m, 3 esinettä, vahenemisaika tunti tai kaksi (ehkä). Ihminen oli jo niin epätoivoinen ettei oikein muista aikajärjestystä... Merkkejä saatiin taas lainaan. Tällä kertaa ihminen yritti sijoittaa merkit mahdollismman ylös ja huomaamattomasti (tosin ei se taida juurikaan ylhäältä tulevaa hajua poistaa, mutta ei sentään tarvitse näöllä jäljestää) Onneksi ihmisellä oli päällä paita tekstillä: "Ihan oikeesti, ollaan me treenattu". Vieno löysi jäljen hyvin, kulki aivan jäljen päällä, kaikki esineet löytyivät. Eikä edes pyörinyt merkkien kohdalla. Koko homma sujui niin kuin pitääkin.
Kokonaisarvio: "Jes, ehkä me opitaan".


Sieltä pitäisi löytä jälki. (Kuva Johanna Cederlöf)

Jälki nro. 4. Metsässä, pituus 200 m, 1. kulma ja 2 esinettä, vanhentumisaika 14 tuntia. Siis yön yli! Ihminen unohti varsinaiset esineet puolen kilometrin päähän autoon, joten esineiksi pääsivät ainoat vaivattomasti irrotettavat mukana olevat, eli sukat jalasta.
Ihminen ei uskonut alkuunkaan, että Vieno voisi läytää jäljen ja sanoi sen vielä ääneen. Kouluttaja muistutti, että moisella asenteella ei tointaisi jälkimetsän lähteä ollenkaan. Ihminen otti onkeensa korvat punaisena. Ensimmäisellä yrityksellä Vieno merkkasi jäljen mutta ei päässyt sitten alkua pidemmälle. Toisella kerralla onnisti paremmin ja Vieno tosiaan ajoi sen Järkyttävän Vanhan jäljen! Työ oli tarkkaa, olihan jäljen haju kutistunut kapealle alueelle ja hommia piti tehdä tosissaan ja tarkkana. Kouluttaja kommentoi: Vieno alussa loi monta katsetta ihmiseen,että oikeinko tosissasi olet, tätäkö pitäisi ajaa.  Ihminen ei tätä(kään) hoksannut, mutta älysi kuitenkin olla tarpeeksi varman oloinen tehtävän suorittamisen tärkeydestä. Nyt ihminen otti tosissaan kouluttajan kehut.
Kokonaisarvio: "vau!"

Jälki nro. 5. Motivointijälki metsässä. Pituus 150 m, esineitä 3 (ruokaa rasioissa), vanhentumisaika 2 tuntia. Tällä kertaa merkit olivat mukana. Myös ne hienot grillitikkumerkit, jotka voivat samalla olla esineitä. Ihmistä harmitti, jotta pitikö vielä tehdä yksi jälki, kun tuo edellinen meni niin kamalan hyvin. Ei tämä taatusti voi onnistua toista kertaa samana päivänä.
 
 Käydään nyt vielä tämä kokeilemassa. (Kuva Eeva Rauha)

Motivointijälki oli täysin nimensä veroinen. Vieno oli aivan intona. Ei jälkeäkään eilisen ei-mua-oikeestaan-huvita -tunnelmasta. Vieno suorastaan pisteli nelivedolla ja into vaan kasvoi loppua kohden tämän tästä löytyvien ruokapurkkien innostamana.
Kokonaisarvio:  :-O !


Mennään jo! (kuva Eeva Rauha)

Kouluttaja sanoi, ettei koiraa ja sen osaamista voi muuttaa viikonlopun aikana. Jotain kuitenkin tapahtui ja taisipa olla melkoisen mahtava muutos itseasiassa. Pitäisiköhän ihmisen vilkaista peiliin. :D


Palkkio viikonlopun työskentelystä, yliherkullinen siansorkka, joka hävisi jälkikoiran suuhun viimeistä murua myöten. Sorkka tarjoiltiin jo odotushäkkiin, mutta yllättäen maistui vasta kotisohvalla syötynä.