Peppi kävi käyttätymiskuvauksessa. Käyttäytymiskuvaus muistuttaa virallista luonnetestiä. Testattavat luonteenpiirteet ovat samoja, mutta kuvaus on testiä kevyempi ja epävirallinen, vaikkakin koulutetun ohjaajan järjestämä. Oli mielenkiintoista saada asiantuntijan näkemys koiruudesta, vaikkakin monet piirteet olivat tietysti jo tiedossammekin ihan maalaisjärkimenetelmällä havainnointuna. Pepin yltiösosiaalisuus, testaajan kommenttina hullunrohkeus, tuli hyvin esille testissä. Se on luonteeltaa hyvin avoin eikä omaa juurikaan puolustushalua. Terävyys (aggressiivisuus) on myös vähäistä. Äkillisissä pelottavissa tilanteissa Peppi reagoi voimakkaalla säikähdyksellä, mutta pystyi nopeasti palautumaan ja lähestymään uhkaa rauhallisesti ja välinpitämättömästi. Ääniherkkyyttä Pepillä ei ole ollenkaan. Äänitestiin se ei reagoinut juuri mitenkään. Äänitestinä oli pellin räminää, ei varsinaista ampumista. Sattumalta testipaikan läheisyydessä kuitenkin kuului ammuskelua, joten sekin tuli vahingossa testattua. Loppuarvioina avoin ja vähän epävarma koira, jolla on erinomainen oppimiskyky. Ominaisuuksiltaa erityisen sopiva haku- ja jälkikoiraksi. Suojelukoiraksi Peppiä olisi mahdotonta kouluttaa. :-D Siis ei tule Pepistä polisikoiraa, ei sitten millään, mutta ihmisten etsintään taipumukset ovat erinomaiset.