Rakas päiväkirja,
Et kyllä usko miten paljon mulla on nykyään töitä. Pitää ihan yksin hoitaa koko talon ja meidän kadunkin vartiointia. Mutta mä oonki kehittynyt tosi taitavaksi niissä hommissa. Tiedän aina mistä ikkunata näkyy minnekin suuntaan. Ja yläkerrasta näkyy kulman taakseki. Yleensä mä ensin kuulostelen ovella mihin suuntaa ne ohikulkijat ovat menossa ja sitten kiiruhdan sopivaan ikkunaan tarkasteleen tilannetta. Ihmisistä mä en nyt niin kauheesti välitä. Paitsi jos oon ulkona tai jos ne soitaa ovikelloa. Mutta koirien liikkeet haluan tarkasti raportoida muulle talon väelle. Kummallista miten vähän noita muita kiinnostaa ohikulkijoiden tilanne. Ihmiset vaan kyllästyneen näkösenä sanoo, että riittää. Kyllä on huoletonta asumista sanoin minä. Vienokin vaan häntää heiluttelee, vaikka just sen pitäis olla vahtikoira. Mä katoin wikipediasta. Vaan ehkä se vielä kasvaa aikuiseks ja ymmärtää ottaa kantaakseen ees osan talon töistä.

Mullon kans tosi tylsää kun mun paras kaveri Hilma on Etelä-Suomessa uimassa tai jossain. Se on ollu siellä jo vaikka kuin kauan. Onneks me käytiin pari viikkoo sitten Savonlinnassa. Siellä oli yks Ida, sekin on aika kiva tyyppi. Niitten perheessä muuten oli kamalasti lapsia ja tooosi karvaset iskä ja äiti niillä kakaroilla. Sillä mun kaverillaki oli tukka pompulalla niin kun Vienolla. Ja käydään me kans välillä yhteislenkillä mun muitten kavereiden kanssa. Viimeks meillä kyllä meni yhen mimmin, Melli-katalonin kanssa sukset ristiin. Se Melli ei millään meinannu uskoo, että mä oon pomo. Kummallinen tyyppi. Poikien kanssa mä pärjään tosi hyvin. Mulla on kato auktoriteettii. Kun kerran huomautan, niin ne älyää pysyä ruodussa. Kyllä mulla tyttöjenki kanssa sujuu jos ne ei ala isottelemaan. Sitä mä en kyllä suostu kattomaan.
Mut nyt mä meen nukkumaan mun ihminen meni jo.
Kirjotellaan taas. Ystäväsi Peppi