Peko-harjoituksissa siirryttiin elokuun alussa jäljen teosta hakuun. Pääsimme samalla mukaan samoihin harjoituksiin jo kauemmin harjoitelleiden koirakoiden kanssa. Onkin mielenkiintoista seurata eri tasoilla olevien koirien toimintaa. Ja itse olen saanut harjoitella maalimiehenä sekä haukkumalla että rullalla ilmaiseville koirille. Pepille haku on alkanut helposti, se kun on luonteeltaan yltiösosiaalinen. Vienolle (ja muillekin pennuille, 2 x dogo argentiino ja 1 x australianpaimenkoira) on sen sijaan tehty pari kertaa harjoituksen aluksi makkararinki, jossa kaikki ihmiset ohjaajaa lukuunottamatta kutsuvat pentua vuorotellen luokseen palkaten herkuilla. Vienolle selvisikin nopeasti, että vieraitakin ihmisiä kannattaa lähestyä. Metsähaussa aloitteleville koirille maalimies näyttää koiralle herkkurasiaa ja menee koiran nähden parinkymmenen metrin päähän kyykkyyn odottamaan. Sekä Peppi että Vieno hoksasivat idean ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Viikon toiset hakuharkat pidetään pelastusopiston raunioradalla. Raunioratoja tuntuu olevan koko maassa melkoisen harvassa, joten satumme asumaan tässä suhteessa sopivalla paikkakunnalla. Aloitteleville raunioharjoitukset aloitettiin helpoilla tuuliharjoituksilla. Maalimies piiloutui helppoon avopiiloon ja koira ohjaajineen lähstyi tuulen alapuolella siksakia tehden kunnes koira sai vainun. Ohjaajan jäädessä paikoilleen koira meni itsenäiseti maalimiehen luo saamaan herkkupalkintonsa. Vieno ja muut pikkupennut pärjäsivät siinä missä isommatkin. Välillä pienet tarvitsivat sitten enemmän ohjaajan taustatukea uskaltaakseen mennä vieraan luo. Ensimmäisellä rauniokerralla hakuja tehtiin kahdessa eri ryhmässä. Muita koiria toisen ryhmän kauempana tapahtuva samanaikainen työskentely ei häirinnyt, mutta Peppi olisi välillä mielluummin etsinuyt sen toisen koiran. Vaikka Peppi on ihmisrakas, niin se on vieläkin enemmän koirarakas. Harjoitusten paras palkkio onkin lopussa sallittu koirien yhdessä riekkuminen.

Toisessa rauniohajoituksessa maalimies näyttäytyi maalimies koiralle ensin ns. haamuna ja piiloutui sitten. Ohjaaja lähetti sitten koiran matkaan parin- kolmenkymmenen metrin päästä. Pienille pennuille jouduttiin vähän tekemään helpotusta kun ei kantti vielä riittänyt mennä perille saakka pahimpaan louhikkoon. Pari koiraa aloittelijoiden ryhmästä näyttäisi jo valinneen haukkumisen ilmaisutavaksi. Peppi ja Vieno eivät  kumpikaan ole erikoisen haukkuherkkiä, mutta eivät toisaalta noutaviakaan, joten saahan nähdä kumpi ilmaisu, haukku vai rulla, tuntuisi istuvan paremmin. Maallikosta näyttäisi, että haukku olisi helpompi opettaa. Mutta toisaalta, provosoiko haukun opettaminen ylenmääräiseen räksytykseen muinakin aikoina.... No ehkäpä tämä asia selviää ajan kanssa.

Vienon koulussa ollaan jo päästy melkein puoleen väliin. Jo toinen tunti on yleistä tottelevaisuutta ja joka toinen kerta jälkeä. Jälkeä harjoitellaan vähän toisella menetelmällä kuin Peko-harkoissa. Etsittävänä on alkuun yksi makkara tallatulla alueella. Mielenkiintoista nähdä eroavatko eri tavoin aloittaneiden koirien taidot jatkossa. Vienolla jälkitunnit ovat sujuneet jopa odotuksia paremmin. Sen sijaan tottelevaisuusosiossa tulee välillä laiskanläksyä. Tottelevaisuudessa kun ohjaajan taidoilla on isompi merkitys ja tämä ohjaaja on paljon jukuripäisempi oppilas kun koira, joka tekee omat osuutensa tuosta vaan. Ohjaajan puolustukseksi on sanottava, että läksyjä on aina niin runsaasti, että pienet yksityiskohdat pakkaavat välillä unohtumaan, joten harjoittelua riittää. Tällä kertaa läksynä on: istuminen ilman käsimerkkiä, maahanmeno ja siellä pysyminen ja liikkeen loppuminen istumiseen, ei-käsky, luoksetulo, istuminen ohjaajan vasemmalle puolelle ja siitä seuraaminen ohjaajan ilman hihnaa sekä käännökset vasemmalle, oikealle ja 180 astetta. Jälkiharjoitukset ovat myös harjoittelun alla ja lisäksi opetellaan lelun hakemista. Pehmolelut ovat olleet Vienolle ainoat mielenkiintoiset lelut, mutta niistä tulee tuossa tuokiossa entisiä leluja, joten on täytynyt ottaa harjoittelun alle kestävämmät, mutta Vienon mielestä tosi tylsät, patukat ja narulelut. Leluja tullaan jatkossa käyttämään jäljellä.

Pepin valeraskaus ohitettiin onnellisesti. Pikkuäidin sijaan saatiin sitten murkku. Pepiltä tuntuvat korvat hävinneen tyystin. Katselee vaan sen näköisenä että tee-kuule-vaan-ite. Ruoka jää saamatta ja pihalla joutuu narun päässä odottelemaan kun "istu" ei millään muistu mieleen. Emäntänsä (=kuopus) huokaili, että miten ihmeessä tuon murkun kanssa jaksaa. :)